maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tummatukasta liukuväri"blondiin" sinettipidennyksiä apuna käyttäen

 

Minulla on AINA (tätä ennen) ollut tummat hiukset. Teinivuosista asti olen värjännyt hiuksiani mustalla, siirtyen siitä maksimissaan tummanruskeaan. Raitoja on toki ollut, kaikenvärisiä, mutta kuten kaikki hiuksiaan tummaksi värjäävät tietävät, ei vuosia tummaksi värjättyä hiusta saa kauniin vaaleaksi oikein kirveelläkään.

Viime vuoden toukokuussa halusin kokeilla jotain uutta. En aluksi tiennyt mitä hiuksiltani halusin, mutta jossain vaiheessa sain idean liukuvärjätyistä ja luonnollisen vaaleista hiuksista tai jotain sinne päin. :) Siitä se sitten lähti.

 Omat hiukseni ulottuvat kutakuinkin olkapäille asti ja tiesin jo entuudestaan että latvan vaalennuksen kanssa tulisi ainakin ongelmia. Koska liukuvärjäyksessä hiuksen olisi tarkoitus muuttua tummasta vaaleaan, ei oikeastaan haitannut että oman hiukseni latvaosa jäi vaalennuksen tuloksena hieman tummemmaksi. Haluttu vaaleus latvaan on tehty sinettipidennyksiä apuna käyttäen.

Olen käyttänyt pidennyksiä kohta 6 vuotta. Aluksi teetin ne kampaajalla, mutta tammikuussa 2009 tilasimme siskoni kanssa Rapunzelilta sinettipidennystarvikkeet ja siitä lähtien pidennysten laitto on hoidettu kotona. Ja siihen hommaan jää koukkuun. :)
Lisää sinettipidennysten laitosta voit lukea TÄÄLTÄ.

Omiin hiuksiini  käytetty pidennys on Rapunzelin eurooppalaista sinettipidennystä. Hiuksissa on kahta eri väriä, 18 ja 60, koska omat hiukseni jäivät vaalennuksesta sen verran raidalliseksi, että täysin yhdenvärinen pidennys olisi voinut erottua omista hiuksistani liikaa.



Lopuksi sävytin hiukset ja sisko värjäsi tyven tummaksi. Pidennyksiä pystyy siis myös värjäämään. Ja kihartamaan, kuten ylemmässä kuvassa on tehty. Sävyistä Lórealin Casting Creme Gloss 832 Hunajakulta on  lähes samanvärinen kuin tuo pidennys 18. Sävy nro 834 Caramel Blonde on hieman tummempi, mutta olen nyt käyttänyt sitä koska haluan hiusteni olevan enemmän toffeen väriset. Alla olevassa kuvassa etuhiuksia on vaalennettu lisää ja hiuksiin on laitettu tuo jälkimmäinen sävy.








LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...