sunnuntai 20. helmikuuta 2011

(Love) & Hate, mustaa valkoisella

No niin, kukkasia ja sydäm(m)iä on nähty aivan tarpeeksi taas tässä osoitteessa. Sen vuoksi päätin toteuttaa kynsiini täysin mustavalkoisen tunnelman.

Nämä kynnet ovat osa sarjasta Love & Hate (1 ja 2), mutta tällä kertaa jätin rakkausteeman pois kokonaan ja keskityin pelkkään vihaamiseen. Viha on kyllä energiaa kuluttava tila, enkä suosittele sitä kenellekään pidempiaikaisesti. Siksi jätin pinnat geelaamatta. :D


Aloin eilen illalla ottamaan ensimmäistä kertaa geelejä pois kynsistäni. Täytyy sanoa että melkoinen urakka oli ja en tule hetkeen geelaamaan kynsiäni. Hioin kynsiä noin 2 tuntia jotta sain ne tämän näköisiksi... järkyttävät!


Lopputuloksesta ei kuitenkaan heti uskoisi minkälaisessa kunnossa kynnet olivat vielä hetki sitten. Kaiken tämän alla on kaksi kerrosta valkoista sekä yksi kerros valkoista helmiäislakkaa. Päällä printit, timantit ym. :)







Roskiin vaan turhat lässytykset

maanantai 14. helmikuuta 2011

Keesiä ja kynsiä



Hyvä ystäväni teki minulle viikonloppuna aivan mahtavan kampauksen. Oli pakko laittaa muutama kuva myös tänne.





Ja sitten vielä yksi kuva kynsien maalailusta. Päätin vähän kokeilla vapaalla kädellä maalaamista (jossa Kati on aivan huippu). Sain väkerrettyä itselleni pirtsakat koukerot.



Ei muuta kun hyvää ystävänpäivää kaikille <3

perjantai 11. helmikuuta 2011

Lomakuumetta kynsissä


Ystäväni Elina lähtee lomailemaan kahdeksi viikoksi Meksikoon ja hän halusi jotain aiheeseen liittyvää kynsiinsä. Toivottavasti mukaan ei mennyt kauheasti mitään pahaa edustavia symboleja. XD

Mayan/Aztec-style Art—The Butterfly
The butterfly—symbol of transformation.


Kynsissä geelit, printit ja normaalit kynsilakat. Lisänä valkoista ja hopeaa lineria.








keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Piirretäänpä nenä




Surffailin jälleen kerran You Tuben ihmeellisessä maailmassa etsiskelemässä hius- ja meikkitutoja. Illan suosikiksi nousi tämä video.

Videolla nuori nainen kirjaimellisesti maalaa itselleen uuden naaman. :D Olen kerran ennen kokeillut varjostamisella leikittelyä, mutta päätinpä itseäni ja teitä huvittaakseni maalata itselleni uuden nenän sekä silmät. Videolla täysin uutta minulle oli tuo luomivaon "nostaminen" piirtämällä.

Kuvassa näkyvä musta viiva näyttää todella hämäävän paljon oikealta luomivaolta! Oikea luomivakoryppyisyys näkyy kyllä kuvassa valkoisella alueella.


Kuvassa naama ennen meikkausta.


Ja meikkauksen jälkeen. Nenän piirtämiseen käytin ruskeaa luomiväriä. Poskiin käytin varjostuksessa jotain vanhaa aurinkopuuteria. Vähän enemmän olisi pitänyt häivyttää rajoja, mutta toisaalta tästä näkee hyvin mitä värit saa aikaan iholla. :D Huuliin laitoin ruskeaa kajaalia ja huulikiiltoa!


Koska lookki vaati irtoripsiä, päätin avata Rapunzelilta lahjaksi saamani tekoripsipaketin. Tykästyin ripsien luonnollisuuteen, ne tuntuvat todella kevyiltä ja ripset ovat taipuisia ja ohuita. En odottanut näiltä ripsiltä näin hyvää istuvuutta. Suosittelen kokeilemaan!




Hyvää loppuviikkoa kaikille! Vinkkejä noista varjostukseen käytettävistä tuotteista (edullisista) otetaan ilolla vastaan.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Kristallikukkia


Molempien etusormieni kynnet päättivät lohjeta sen verran pahasti, että totesin nyt olevan aika ensimmäiseen geelikynsikokeiluun (omiin kynsiini siis). Siskon kirpparilta ostamat kirkkaat tipit olivat houkutelleet minua jo pitkään, joten tartuin kynsisaksiin ja pätkäisin lohjenneet kynnet lyhyiksi. Toimenpide aiheutti lievää ahdistusta, mutta kynnet olisivat kuitenkin katkenneet jossain vaiheessa halkeaman vuoksi.

Aloitin projektin siis jo torstaina. Halusin kynsiin siis 2 kpl kirkkaita tippejä, geelit kaikkiin kynsiin + printtikuviot & koristeet. Ei sen vähempää. :D Ensimmäisenä iltana minulta kului 2h pelkästään siihen, että etusormissa oli 1 kerros geeliä, printti ja päälilakka printin päällä. Yksi tippi halkesi liimauksen jälkeen, toinen meni liimatessa vinoon jne. Koska kello oli yli puolenyön, homma jäi siihen siltä erää. Seuraavana päivänä onnistuin katkaisemaan molemmat kynnet. :(

Tänään aloitin siis periaatteessa alusta. Geelien ja katkenneiden tippien poisto oli tuskaisen vaikeaa eikä tämänpäiväisestä jäljestä tullutkaan niin hyvä kuin eilisestä kynnen muhkuraisuuden vuoksi. Pari tuntia tähän vierähti, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Katsotaan kauanko tämä kokeilu pysyy. Hyviä vinkkejä geelien poistoon otetaan vastaan. :) Pitääkö niitä sormia tosiaan uittaa poistoaineessa vartti kuten ohjeissa lukee? Liukeneehan siinä varmaan sormetkin. :D





Mitä kaikkea tähän tarvittiinkaan...? ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...