maanantai 30. elokuuta 2010

Barokkiprinttiä kynsiin

Mieheni sisko oli viikonloppuna kyläilemässä ja koska hänellä ei ole KOSKAAN ennen ollut mitään kynsikoristeita, ajattelin tehdä samantien sellaiset kynnet ettei kovin monella tule vastaan (ainakaan vielä). Valmiista printtikuvioista valittiin barokkityyli. Pohjalakkana Lorealin Ceramide Resist 302. Päällyslakkana sekä kiinnityksessä on käytetty Lumenen kahdella harjalla varustettua Quick & Chick- lakkaa, joka kuivuu kohtuu nopeasti ja antaa mukavan paksun ja kiiltävän kerroksen.

Vaikka kynnet olivat lyhyet, lopputulos oli mielestäni hyvin onnistunut. Tulipa taas todistettua että lyhyetkin kynnet voivat olla upeat laitettuina. Kynsien omistaja lähti tyytyväisenä esittelemään kynsiään Tampereelle. ;)




sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tee-se-itse koruja

Löysin Tampereelta pienen rubikin kuution. Päätin tehdä siitä kaulakorun. Kuutioon ei tarvinnut kuin porata reiät metallilenkkiä varten. Tämän jälkeen liimasin lenkin kiinni kuution kulmaan ja ei kun ketjuun ja kaulaan. Sain kuution jo lähes ratkaistua. Jääpähän jotain tekemistä pitkille luennoille :)




Löysin myös aarteita äidin nappilaatikosta. Vanhasta napista syntyi ihana sormus. Ei kun pikaliimaa väliin ja kiinni sormuksen kantaan.

lauantai 28. elokuuta 2010

Koneistoa kynsissä

Kesäisten kynsien jälkeen halusin luoda vaihteeksi jotain kylmän koleaa tunnelmaa. Mikäpäs sen paremmin siis sopisi kuin hopea väri ja kuvina kellokoneiston rattaita. Koristeluun käytin pakistani löytyneitä "hippusia". Kuvat on tehty printtitekniikaa käyttäen.




Töpökynsikin on alkanut saamaan taas pituutta. :)


perjantai 27. elokuuta 2010

Zipper

Ja lisää jokaisen toteutettavissa olevia koruideoita. Eräs korutaiteilija oli käyttänyt koruissaan vetoketjuja. Löysimme Tampereen Tullintorin läheltä patjakaupan, jossa myytiin vetoketjun "päitä" irtotavarana, 20 senttiä/kpl. Koukut ja lenkit askartelukaupasta. Korvakoruparille kertyy hintaa n. 50-60 senttiä.







keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ssss....

Kiertelin tänään Tampereella hyvän ystäväni kanssa, ja eksyimme erääseen pieneen desing-kauppaan. Kauppa oli aivan täynnä erilaisia koruja ja tietenkin minun teki mieleni valmistaa samantyylisiä koruja itselleni. Kierrettyämme kaikki kirpputorit ja askartelukaupat, mukaan oli tarttunut jos jonkinlaista tavaraa. Eli koru-rakentelua on luvassa jatkossakin :) Tänään luvassa nimikirjain-koru.

Tulostin S-kirjaimen kyllin suurena tavalliselle A4:lle.


Leikkasin kirjaimen paperista irti ja kopioin sen kutistemuoville. Huom! Kirjain pitää tietenkin kääntää ylösalaisin, jotta kirkaspuoli on kutistamisen jälkeen oikea puoli.


Koru ennen kutistamista. Keksin rei'ittää korun tavallisella rei'ittimellä. Näin reiästä tulee siistimpi ja juuri oikean kokoinen.


Ja ei kun koru kiinni ketjuun. Mielestäni aika kiva:)



sunnuntai 22. elokuuta 2010

Bleiseri-tuning

Esittelin jo aikaisemmin kirpputorilta löytämääni mustaa bleiseriä. Halusin kuitenkin tuunata takista hieman persoonallisemman painamalla siihen vaakaraidat. Värinä käytetty TextilMetallic-kangasväriä, sävyä 782 Metallic-Silver.

Bleiseri ennen värjäystä.


Inspiraatio kumpusi tästä Onlyn bleiseristä.


Raidoittamisessa käytin apuna tavallista maalarinteippiä. Raitojen suuntaa ja kohtaa oli myös hyvä kokeilla ennen painamista pelkällä maalarinteipillä.



Väri kuivui pintakuivaksi muutamassa tunnissa. Odotin eri osioiden välillä kuivumista, jotten suttaisi vielä värjäämättömiä osia. Tämän vuoksi projekti kestikin muutaman päivän. Kun takki oli täysin kuivunut silitin raidat.


Raidoista oli todella vaikea saada kuvaa, jossa ne näyttäisivät oikean värisiltä. Salaman kanssa ne näkyvät aivan liian hyvin ja ilman eivät juuri ollenkaan. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Raidat eivät hypi silmille ja bleiseri näyttää hieman persoonallisemmalta.


lauantai 21. elokuuta 2010

I love Inglot

Pääsin kuluneella viikolla ensimmäistä kertaa vierailemaan Inglot'iin. Mikä ihana kauppa se onkaan! Kaikki paikat aivan täynnä meikkejä, ja kaikkia (jopa kynsilakkoja) saa/pitää testata. Meinasin lähes kadottaa itseni kaupan syövereihin. Sain kuitenkin lähdettyä liikkeestä ennen tätä, ja mukaani tarttui vain seuraavat tuotteet.

Ihana, ihana matta-nude-kynsilakka Inglot'n NailEnamel Vernis a Ongles, sävy 715. Taidan kerrankin lähteä illan luokkakokoukseen ilman koristeen koristetta kynsissäni. Väri on todellisuudessa hieman vaaleanpunaisempi kuin kuvassa, mutta mattaisuus tekee siitä mahtavan. Tietenkin kaikki lohkeamat ja virheet näkyvät hyvin. Sipaisin alle Kiss'n Diamond Hard aluslakkaa.




Tietenkin minun oli pakko myös räätälöidä oma meikkipalettini. Yritin valita sävyjä, joita kotoa ei vielä löydy. Nappasin mukaan kolme luomiväriä ja kaksi huulipunaa. Jostain syystä räikeät luomivärit puhuttelivat tällä kertaa.




Lisäksi ostin vedenkestävän silmien rajaus "geelin". Ajattelin, että se pysyisi edes puolen iltaa silmissä, kun nuo eyelinerit rapisevat jo kotiovelle. :) Rahapussi köyhtyi kiitettävästi, mutta kiksit olivat sen mukaiset xD

torstai 19. elokuuta 2010

Jotain limeä - printtikynnet

Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä ruskeansävyiset eläinaiheiset kynnet, mutta jotenkin ruskea väri tuntui liian synkältä ja sitten kävi näin. :D Pohjalla on jotain Seppälän neonkeltaista lakkaa, joka muuttui printtitarrojen jälkeen vihreäksi. Näillä mennään nyt kuitenkin pari päivää.





maanantai 16. elokuuta 2010

TEE-SE-ITSE Printtikynnet

Saimme vihdoin ja viimein kasattua kunnon ohjeistuksen printtikynsien tekoon. Nyt jokainen voi piristää kesäloman loppumista uusilla persoonallisilla kynsillä ja tulostaa kynsiinsä vaikka parhaat kesämuistot :) Tässä esittelyssä labyrintti-kynnet.




Kynsissä sävynä printin alla Lumenen Natural Code, sävy 9 Live It Up.


Tämäkin labyrintti löytyi Googlen kuvahaulla. Aikaisemmin olemme käyttäneet kuvien lisäksi esim. tekstejä ja valokuvia. Tärkeintä on että kuva on tulostettu, jotta muste tarttuu lakkaan.



lauantai 14. elokuuta 2010

Jotain rajaa!

Uusimmassa Trendissä esiteltiin aika villi kissansilmä-rajaus. Tästä intoutuneena päätin kokeilla samaista kissansilmää ja toista täysin intuition vallassa syntynyttä "rajausta".

Hahmottelin kissansilmärajauksen ensin mustalla kajaalilla ja täytin alueen mustalla luomivärillä. Levitin luomivärin kapealla siveltimellä, jonka kastoin silmän kosteutukseen tarkoitettuihin tippoihin. Katsoin televisiosta jotain stailaus-ohjelmaa, jossa maskeeraaja neuvoi henkilöä tekemään näin, jotta rajaus pysyy. Kuumilla ilmoilla rajauksen pysyminen paikallaan on todella ollut työn ja tuskan takana.


Rajasin koko alueen vielä nestemäisellä eyelinerillä terävämmän vaikutelman saamiseksi. Yli menneet töhnät puhdistin meikkivoiteeseen dipatulla topsilla.



Laatikko-rajauksen hahmottelin samoin kajaalilla ja täytin alueen mustalla luomivärillä. Rajasin kajaalilla myös silmän sisänurkan.Tämä rajaus ei mielestäni vaatinut enää mustaa eyelineriä.



Melkoisen raju meikkihän siitä syntyi, mutta johonkin teemapukeutumiseen tämä sopisi ihan hyvin. Ja tietenkin hieman hillitympänä syksyn pimeneviin bile-iltoihin.


torstai 12. elokuuta 2010

Perussettiä kirpparilta

Piipahdin tänään pitkästä aikaa vakio kirpparillani ja eikös mukaan tarttunut pari vaatepartta. Sain myös raahattua hyvän ystäväni mukaan ;) Etsin lähinnä vaaleaa bleiseriä, johon voisin värjätä vaakaraidat.


Kirpputorilla kun ei aina pääse vaikuttamaan vaatteiden väriin, käteeni tietenkin tarttui ihana musta bleiseri. Tietysti se oli pakko lunastaa omaksi, enkä kyllä viitsi lähteä kokeilemaan raitoja kloriitilla. Sillä kun on epäonnistuttu niin monta kertaa. Mutta saatan vielä kehitellä tähän takkiin jotain persoonallista.


Bleiseri 4 euroa, H&M.


Hame 5 euroa, GinaTrigot. Tätä ihanuutta mietin aika kauan, mutta onneksi otin sen mukaan. Hame sopi päälle hyvin ja pidän todella paljon etuosan rypytyksistä, vaikkeivat ne kovin hyvin kuvassa näykkään.

Edit. Puin hameen tänään kaupungille tuubitopin kaveriksi. Vastaan käveli kaksi teiniä, jotka tsuumasivat minut päästä kantapäähän. Kun he olivat astuneet askeleen ohitseni toinen kommentoi "Kyl oli toosi kiva ballerina-hame".... not. :/ Ja itse kun niin tykkäsin. xD

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Barokki-kynnet

Omat kynteni olivat päässeet melko kaameaan kuntoon mökkeilyn johdosta. Vierailu Katin luona auttoi asiaa. Kati oli hakenut netistä barokki-kuviota. Toteutin kynnet kuviosta printti-tekniikalla. Pohjalla joku Seppälästä hankittu hopean värinen lakka. Kynsikoristeet tilattu CesarsShopista.







lauantai 7. elokuuta 2010

Turkoosit Love&Hate printtikynnet


Edelliset Love&Hate -kynnet jäivät loppuviimeksi ilman päällilakkaa, joten päätin tehdä uudet ja toteuttaa ne maltillisemmin (antaa kuivua rauhassa) sekä vaihtaa pohjaväriä vaatetukseen sopivammaksi. Töpökynsikin sai oman koristelunsa. :) Kuvien kynsissä käytetty Rimmelin 60 seconds 825 Sky High. Aikaa kynsien tekoon meni reilu 1.5h.






LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...